Viime yönä oli syntynyt U-poikue yhdistelmästä Ivy ja Simo. Yksi ainokainen suuri lilac tan poikanen, joka oli kuollu :'( Emo oli sitä yrittänyt herätellä ja jäljet olivat sen mukaiset... Harmittaa ihan hirveesti, sillä poikanen olisi ollut niiin nätti. Mutta aina ei mene asiat niinkuin on suunnitellut :( Ivy voi ainakin toistaiseksi ihan hyvin, pitää toivoa ettei se saa tiineysmyrkytystä.
Nyt olen ruvennut vähän miettimään, että olisikohan poikasten kuoleman syy niiden isä. Meillä on ollut 5 epäonnistunutta poikuetta, joista 4 on ollut sama isä (1 poikue Benin, loput 4 Simon). Simolla on ollut 5 poikuetta (17 poikasta), joista vain 1 poikanen on hengissä, kaikki muut ovat löytyneet kuolleina. Tokihan se voi olla sattumaa, että juuri Simon poikaset ovat kuolleet, mutta kun sillä on ollut jo suht' monta poikuetta niin tämmöistä vaihtoehtoa alkaa väkisinkin miettimään. Mutta ei sitä voi tietää, syitä voi olla monia.
Nyt sitten odotellaan vielä Mimmun poikasen syntymää tämän kuun lopussa tai heinäkuun alussa, tämänkin poikueen isä on Simo. Yhden poikasen tunsin vain sen mahassa, uskon että se ei saa enempää kuin sen yhden. Nyt pidetään sitten kaikki sormet ja varpaat ristissä, että Mimmun poikue onnistuisi. Se on niin kamalaa kun poikaset ja/tai emo kuolee.
Nyt on sääkin ollut ihan liiankin lämmin, pitäisi hankkia marsulaan toinen tuuletin kun tuo yksi mikä siellä nyt on niin ei tunnu riittävän. Tulisi nyt hiukan viileämpiä ilmoja ihan marsujen kannalta.
Meille muuttaa sijaiskotiin lauantaina parivuotias kani uros Ila. Sen ulkonäöstä en vielä tiedä mitään, mutta se selvinnee lauantaina. Omistaja joutuu luopumaan siitä ajanpuutteen ja opiskelemaan menon takia. Jos joku kaipaa itselleen kania, niin laita ihmeessä mulle sähköpostia! Kani on tottunut muihin eläimiin ja sitä on pidetty paljon lattialla vapaana.
Heinäkuun alussa meille tulee hoitoon puoleksi vuodeksi kääpiöluppa Nono, myöskin uros ja parivuotias. Sen omistaja menee ulkomaille puoleksi vuodeksi, niin lupasin ottaa sen meille siksi aikaa. Kivaa kun meidän Pupuna kani saa kavereita oikein kaksin kappalein :)
perjantaina 26. kesäkuuta 2009
Huonoja ja hyviä uutisia
Lähettänyt Henna Ohlgrén klo perjantai, kesäkuu 26, 2009 0 kommenttia
tiistaina 16. kesäkuuta 2009
Kuulumisia
Uusi ulkoasu sivuilla - taas :) Minkäs sille voi, että kyllästyy niin nopeasti... Itse tykkään tuosta uudesta, ihanan vaalea vaihteeksi :)

Lähettänyt Henna Ohlgrén klo tiistai, kesäkuu 16, 2009 0 kommenttia
maanantaina 1. kesäkuuta 2009
Uusi blogi
Pitkään on ollut jo mielessä, että jos loisin ihan uuden blogin tuon vanhan tilalle. Eihän siinä vanhassa toki ollut mitään vikaa, mutta olin jo melkein kokeillut jo kaikkia ulkoasuja... Joten vaihtelu virkistää :)
Tämän kuun synttärisankarit:
13.6. Simo 2v!
15.6. Rita 5v!
20.6. D-poikue 3v!
23.6. H-poikue 2v!
(1.6. Piki-kissa 9v!)
Kesäloma on alkanut ja kesätöitäkin on nyt tälle ja ensikuulle tiedossa ihan mukavasti. Onneksi ei ole ihan joka päivä töitä, niin pääsee viettämään vähän lomaakin - paitsi vapaa-aika meneekin varmaan kirjoituksiin lukiessa...
Marsujen parissa ei ole kauheasti mitään tapahtunut, viime viikolla meillä oli kaksi urosmarsua hoidossa 10 päivää. Hugo ja Bruno olivat oikein ihania veijareita, niitä oli mukava seurata :) Toukokuun 20. pvä Minttu ja T-poikueen yksi urospoikanen lopetettiin. Mintun kunto oli kasvaimen takia mennyt niin huonoksi, että pikkuiselle oli armeliaampaa päästää se kärsimyksistä... Ikävä on suuri, sillä Minttu oli ensimmäinen puhdasrotuinen naarasmarsuni, kasvatuksen kantaemo. T-poikueen trikkiuros piti lopettaa, koska se hyppäsi sylistäni lattialle ja se sai ilmeisesti sisäisiä vammoja (lopuksi ei pysynyt enää pystyssä), joten se jouduttiin lopettamaan. Nätti pikkupoikanen, jolla olisi ollut koko elämä edessä. Harmi kun tällaisia ikäviä vahinkoja joskus käy :(
R.I.P.
Anemone's Piparminttu "Minttu" (engl. crest black tan naaras) 18.8.2005 - 20.5.2009.
"T-uros" (sk tricolor uros) 8.5.2009 - 20.5.2009.
Naku-neiti ja Sava muuttivat sisälle asumaan, sillä Naku ei oikein tykännyt marsulan viileästä lämpötilasta. Viikon ovat jo asuneet, ja Naku-neitiin on tullut paljon energiaa lisää. Tämä oli hyvä ratkaisu. Kesäkuun lopussa/heinäkuun alussa pitäisi syntyä kaksi poikuetta, Ivylle ja Mimmulle. Mimmusta en ole ihan varma että onko se tiine, mutta olin tuntevinani sen mahassa pienen "möykyn". Sille poikasia tulee (jos on tiine) varmaan vain 1-2, Ivy saa varmaan ainakin 3 poikasta. Mutta vielä pitäisi malttaa odottaa :)
Kasvatus jää tauolle ensivuoden keväällä kun lähden opiskelemaan, eli tänä vuonna/ensi vuoden alussa syntyy viimeiset poikueet. Kovasti haluaisin ottaa marsut mukaani, mutta näin suurta laumaa on hankala ottaa mihinkään. Vanhimmat marsut jäävät itselleni (n. 5-10), jalostusmarsuille onkin jo koti/kodit tiedossa.
// Ainiin, vanha blogi löytyy osoitteesta http://fawina.webblogg.se/
Lähettänyt Henna Ohlgrén klo maanantai, kesäkuu 01, 2009 0 kommenttia
